perjantai 21. joulukuuta 2012

Skitntinden 1042, Kvaløya

Skitntinden 1042 ja perus reitti.
Vuoden pimeimmän päivän kohteeksi otin Skitntindenin. Olin tosiaan yksin matkassa, mutta vetoapua sain Pearl Jamin Backspacer albumilta. Topissa fiilikset oli ihan tapissa. Ihan tyyni keli, ja kaamoksen värit leiskuivat ympärillä. Muutaman tunnin terapiahetki ja työviikko oli unohduksissa.

Skitntinden on Tromsøn suosituin topptuuri kohde ja syystäkin. Vuori on erittäin monipuolinen. Voit löytää alueelta helposti useita kuruju, mutta voit myös laskea avaraa lentokenttää ja nauttia puuterin pöllystä. Skitntinden on elämyksiä antava vuori monentasoisille hiihtäjille.
Mahti maisemat topissa ja matkalla on tietysti suurta plussaa. Perusreitti on aika turvallinen, mutta se ei ole 100% vyöryturvallinen, joten lumiolosuhteet pitää olla tiedossa, kun Skitntindenille menee. 
Kuvassa: vasemmalla Skitntinden ja oikella Djeveltenna (paholaisen hammas).

Lumiturvallisuus huomioita:
Reissu vahvensi aikaisempia kokemuksia. Todella vaarallista kuuraa kovan alustan päällä. Vaikka pohjat onkin hyvässä kunnossa, niin lunta ei ole kuitenkaan älyttömiä määriä. Ajoittain voi havaita jopa ruohotupsuja lumen keskeltä. Skinnatessa ja laskiessa lohkesi välillä lumilevyjä jotka liukuivat mukavasti alas. Levyjen paksuus oli about 4-7cm. Pinta halkeili ajoittain isoihin halkaisijaltaan 3m levyihin.

Nyt jos lunta sataa pakkaskelillä, niin vyöryvaara on merkittävä, mikä on kuitenkin ihan normaalia näin alkukaudesta. 
Kuvassa: Djeveltenna.
Valot olivat tänään aivan häkellyttävät. Ei tullut Inkojen lupaamaa varmaa kuolemaa, mutta jonkun näköisen taivaallisen elämyksen inkat tarjoilivat. Aivan käsittämättömän kaunis talvipäivä.
Maisemat itään. Djeveltenna kolmesta keskimmäisestä topista oikean puoleinen.
Maisemat koilliseen. Buren, Blåmanne, Styrmanstinden, Baugen...
Trollskarvatnet, keskivaiheella vuorta.

Maisemat etelään
Maisemat länteen
Pari hyvää pehmeää kohtaa.
Kaamos
Senja kaukana ja avomerta
black & white

2 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä ruutua. Mikä setuppi?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Käytössä mulla on ihan tavallinen Canonin G12. Vielä en ole viitsinyt ottaa isompaa kameraa matkaan. -Toke

    VastaaPoista